Paluu erakoksi ja kuinka meille löytyi koti.

Erakko tanssii viidakossa.

Viimeisin blogi on näköjään Juhannukselta ja sekin on vain yhdellä kuvalla tehty. Alempi kuva on siis käännetty yläkuva. Jos tarkkaan katsoo, niin myös vesileima on ylösalaisin.

En ole kirjoittanut blogia pitkään aikaan koska en ole yksinkertaisesti  ennättänyt. Koska hallinnassani on vain yhdet aivot ja ne on varattu kahden taidenäyttelyn suunnittelulle ja  rakentamiselle, sekä valokuvauksen opiskeluihin, niin ei vain ole kirjoituttanut. Välillä pyörälenkillä on alkanut juttua kehittyä mieleen, mutta en  ole saanut sitä kirjoitettua. Lähimpänä kirjoittamista on ollut blogi nimeltä: "Minä ja Esko- Juhani Tennilä." Ehkäpä tämäkin blogi syntyy, kun täällä Kuusamon korvessa yksin ollessani päähän tulee tilaa lisää. Saan sisäisen kovalevyni järjestettyä. Tai sen blogin ei ole koskaan tarkoituskaan syntyä.

Mehän olemme  Marketan kanssa olleet täällä pohjoisen kiertueella pikkuista vaille kaksi vuotta. Ensin asutimme näitä meidän suvun mökkejä ja marraskuussa siirryimme Rovaniemelle. Koko tämä parin vuoden ajan Marketta on etsinyt meille kotia. Kerran löytyminen oli jo hyvin lähellä, kun löysimme unelmien paikan täältä Kuusamosta, mutta emme saaneet omaa taloa sillä aikataululla myytyä, joten se unelma romahti. Muistan kuinka olin kaksi päivää masentunut, sillä olin jo ajatellut elämää tuossa paikassa, joka sijaitsi kaukana keskustasta pienen järven rannalla. Mutta alakuloa oli vain kaksi päivää. Sitten oli aika taas katsella eteenpäin elämässä. Jälkikäteen ajatellen juuri näin pitikin käydä. Enää asia ei harmita hitustakaan.

Ihminen tarvitsee pari tukijalkaa. Työ ja koti esimerkiksi. Ajattelimme, että jos jompi kumpi löytyy, niin sillä tukijalalla ponnistamme. Etsintä tuotti tulosta noin kuukausi sitten. Olimme nähneet kuvia talosta etuovi.comissa ja se oli ihan ookoo, mutta ei mikään ihan erityisen kiinnostava. Menimme kuitenkin katsomaan, kun olimme Torniossa minun opintojen vuoksi käymässä ja Markettakin KalottiJazzeilla. Tulimme talon pihalle. Katsoimme toisiamme, enkä muista kumpiko sen ensin sanoi: "Tämä vaikuttaa meidän talolta. Tämä voisi olla meidän koti."

Talo ei ole kovin uusi. Talo ei sijaitse järven, joen, puron eikä meren rannalla. Tontti on pieni. Mutta talo vaikutti juuri meitä varten rakennetulta. Koitimme soittaa kiinteistövälittäjälle, mutta emme saaneet häntä kiinni. Päätimme kuitenkin mennä seuraavana aamuna uudelleen katsomaan. Kun tulimme pihalle, niin siellä oli ihmisiä. Minä epäröin, mutta vaimoni oli määrätietoinen ja meni kysymään: : "Onko tämä myynnissä?" Omistaja kertoi juuri aamujunalla tulleensä Helsingistä ja lupasi esitellä meille taloa. Kun katselimme taloa sisältä, niin vilkuilimme Marketan kanssa toisiamme ja nyökkäilimme. Olimme tulleet kotiin.

Nyt kaupat on allekirjoitettu ja pääsemme muuttamaan taloon syyskuun alussa. Moni pitää meitä varmaan taas vähän tai paljon hulluina, mutta tälläinen ratkaisu oli nyt vain tehtävä. Talo ei vaadi ensi alkuun minkäänlaista remonttia ja aiommekin siinä ensin asustella rauhassa ja odotella mitä kiinteistö meille kertoo. 85 vuotta vanha talo ei voi olla huonosti tehty kun se ryhdikkäänä edelleen seisoo. Talohan ei ole meille edes vanhin, jossa olemme asustaneet. Tuoreimmatikin meidän kodit on ennen sotia rakennettu ja Peltola jossa Mäntässä asuimme kymmenen vuotta oli rakennettu vuonna 1916.

Olen tällä hetkellä täällä eräkämpällä itärajalla. Hauskaa on, että tästä kohdasta on rajalle matkaa noin 700 metriä ja kotimme Torniossa on noin 700 metrin päässä Ruotsin rajasta. Rajat ovat kylläkin hyvin erilaiset. Ruotsiin voi käppäillä aivan suoraan ilman, että edes näkee tullimiehiä tai muita rajaviranomaisia. Venäjälle mennessä passia pitää näyttää viisi kertaa.

Erakkoelämästä kertokoot vain nämä pari blogin kuvituskuvaa. Samalla kun erakoin, niin teen myös koulutehtäviä. Meillä raukoilla ei näet ole lomaa ollenkaan koko koulutuksen aikana. Tuo erakoin kuulostaa muuten hyvältä! "Mitäpä teet?" Minä erakoin!

Erakko erakoi suolla.