Sota kävi täällä.

Tornion edustalla on suurehko luoto, jossa on ollut aikoinaan saha. Olen kiertänyt sen aiemmin jäällä kävellen, mutta uppoavasta hangesta johtuen en ole päässyt maihin. Meren jäällä pystyy tällä hetkellä ajamaan autolla missä vain, joten päätin lähteä piipahtamaan luodolla koirien kanssa. Tein maihinnousun rapistuneen mutta edelleen talolta näyttävän rakennuksen kohdalta. Ovi oli raollaan ja menin sisälle. Joku oli hiilellä piirtänyt ikkunapahvisuojaan Kahvila ja wc. Nuoriso on kaivertanut rappaukseen nimikirjaimiaan. Yritin pohtia millaista on elämä ollut tässä rakennuksessa joskus aikoinaan.

Jatkoin matkaa sisemmäksi luodolle, sillä hankikannon ansiosta käveleminen oli helppoa kuin kaupungin kadulla. Näin betonisen perustuksen ja menin sitä kohti. Kaukaa  näin kyltin ja menin lähemmäksi lukemaan sitä:

En ollut osannut ajatella, että saari oli autioitunut sodan vuoksi. Ehkä olin ajatellut, että maailmankaupan suhdanteet ja logistiikan hankaluus olisivat autioitumisen takana. Todennäköisesti en ollut vain ajatellut yhtään mitään.

Aloin katsella saaren betonisia rakenteita ja ajan patinaa nyt toisin silmin. En voinut olla miettimättä  Krimin tilannetta. Kuljin aina vain syvemmälle luodolla ja joka puolella näkyi raunioita ja kivijalkoja.Kävin yhdessä kellarissa ja kurkistelin vielä pystyssä olevien rakennusten sisäään. Aloin pikkuhiljaa kokea, että täällä todellakin on asuttu ennen.

Luodon keskellä on suuri laakeapohjainen monttu. Varmaankin vanha laanin pohja. Lähdin kiertämään aluetta ja mietin kuinka meri on muokannut tätä luotoa tuhansia vuosia. Otin valokuvia liian kirkkaassa auringonpaisteessa. Niityn keskeltä löytyi puistonpenkki. Istahdin siihen ja annoin auringon paistaa.  Kierroksen jatkuessa kuulin auton tulevan rantaan. Ovet kävivät ja hetken päästä näinkin kahden miehen kävelevän kohti. Menin tervehtimään. "Mielenkiintoinen paikka tämä luoto." aloitin keskustelun. " Onhan tämä" vanhempi mies jatkoi. "Olen syntynyt tällä luodolla." Olin hämmästyneen hämmentynyt ja sain kuulla kuinka Saksalaiset olivat tykittättäneet mantereelta ja kuinka asuinrakennukset syttyivät palamaan. Saha säästyi ja ihmishenget, koska joukko pakeni sahan proomuilla Ruotsiin. Mies kertoi kymmenen vanhana muuttaneens luodolta  pois. Toinen mies kertoi, että suuri monttu ei ole sahan peruja vaan terästehdas on sen kaivattanut. Tarkoitus oli pumpata siihen tehtaan prosessin kuona-aineita. Pumput olivat tukkeutuneet alkuunsa ja jäljelle jäi vain monttu.  Juteltiin jonkin aikaa ja toivottelimme aurinkoiset päivänjatkot. Lähdin kävelemään ja harmittelin, että en pyytänyt lupaa kuvata miestä. Otin kaukaa takaa seuraavan kuvan. Syntyperäinen Kuusiluotolainen on oikealla:

Tuhannelta ihmiseltä paloi kodit. Uusia ei rakennettu. En vielä tiedä kuinka pitkään saha jatkoi, mutta eiköhän sekin selviä joskus satunnaisissa kohtaamisissa. Elävää historiankirjoitusta. Vieläköhän sota joskus koskettaa meitä suomalaisia? Toivotaan että ei, vaikka ei ihmiskunta ole viisastunut mitä tämänkin hetken tapahtumat Krimillä osoittavat. 

Aion palata Kuusiluodolle, niin ajatuksissani kuin fyysisestikin. Kunhan ms Martta saadaan Tornioon, niin suoritamme maihinnousun. Rauhanomaisen sellaisen.