Päätöksentekotraumoja

Lapsuudessani oli helppoa. Ensin piti valita syökö tuutin vai tikun. Seuraava valinta oli vanilja vai suklaa. Yleisimmin kyllä nämäkin valinnat teki isä tai äiti ja itselle jäi vain jäätelöstä nauttiminen. Edelleenkin yleisimmin ostan suklaatuutin, jos jäätelöä tekee mieli.

Eron entiseen ja nykyiseen havahduin kun omat lapset tulivat jäätelöikään. Miten vaikeaa jäätelön valinta välillä olikaan. Kaupoissa on monta arkullista erilaisia jäätelöitä joista sitten pitäisi valita. Valinnat täytyy loppujen lopuksi tehdä pakkauksen ja muodon mukaan sillä jos maistelisi kaikki jäätelöt ei mahtuisi tuolin ja näppiksen väliin. Tai no oikeastaan kyllähän sitä aina mahtuu mutta kädet eivät ylettäisi kirjaimille.

Tämä runsauden trauma tuli mieleeni kun eilen kävin Prismassa ostoksilla vaimon ja anopin kanssa. Katselin hyllyä, jossa myydään leikkeleitä. Piti oikein jalkamitalla mitata (ehkä hiukan koomisen näköistä)  15 metriä erilaisia kinkkuja, suolalihaa, härkää, makkaran siivuja, meetwursteja. On pippurimaustettua ja herkkusienimakkaraa. Varmaan sieltä löytyy Jahdit, Gouterit ja Kaslerwurstitkin jos vain siltä pakkettien vyöryltä erottaa. Valitsin pienen maksamakkarapötkön, joka näyttää aivan samalta kuin lapsuudessanikin. Siivupakkauksia oli muuten neljässä kerroksessa, joten kaupassa oli 60 hyllymetriä pelkkiä leivänpäällismakkaroita. Maailma on mennyt kaikissa asioissa jotenkin överiksi. Valikoimia ja mahdollisuuksia tulee kaikille arkisillekin elämänalueille mielettömät määrät ja aivan normaalissa arjessakin ihmiset joutuvat tekemään koko ajan päätöksiä ja valintoja koko ajan turpoavista valikoimista.

Ravintolamaailma on sitten kanssa asia erikseen. Ruokalistan lukemiseen menee erittäin paljon aikaa ja energiaa. Päättäminen on vaikeaa. Koska olen kaikkiruokainen, niin nykyään todella usein olen alkanut peesaamaan. Annan kaverin valita ruokalistalta ja otan samaa. Olisi myös hienoa jos ravintoloihin tulisi annos nimeltä: Ruoka-annos. Se olisi samanlainen kuin ennenvanhaan kylään mennessä. Emäntä tarjosi sitä ruokaa jota halusi ja vierailla oli vaihtoehtoina syödä tai jättää syömättä. Ja kukas sitä nyt tarjotun ruuan syömättä jättää.

Toinen ravintolamaailman ilmiö on alkanut enemmän tai vähemmän häiritä. Ilmeisesti jossakin koulutuksessa tai muussa tasapäistämisohjeessa kehotetaan , että asiakkaalta pitää käydä vähän väliä kysymässä, että maistuuko ja onko kaikki hyvin. Välillä ohjesäännön tarkasti lukenut tunnollinen tarjoilijatar  kyselee kesken asiakkaiden keskustelun. Ajatus katkeaa ja huulten välistä pitää sitten sanoa, että kiitos - Kaikki on hyvin. En tiedä tuleeko ihmisille jotenkin turvallinen olo, kun vähän väliä kysellään. Minua ainakin se häiritsee. Saman asian voisi tehdä myös asiakkaista tarkkailemalla vähän etäänpää. Kyllä asiakkaan ilme kertoo, jos annos ei maistu. Kun asiakkaan olutlasissa on jäljellä 25 % on aika käydä tilaustuntumassa.

Mitä tarjoilijat tekisivät jos oikeasti alkaisi tilittää elämän murheita? Mitä jos oikeasti ihmiset kertoisivat olevansa annoskateellisia viereisen pöydän syöjille tai minä tilittäisin, että peesasin väärää ihmistä, koska toisen kaverin annos näyttää vielä paremmalta.

Enemmän kuin muutaman kerran on vieläpä käynyt niin, että kun haluaisimme maksaa usein aivan erinomaisen aterian joka on henkilökunnan pyynnöstä kehuttu moneen kertaan, niin tarjoilijoita ei näy missään. Siinä sitten luottokorttia naputellaan kaulaliina kaulassa pöydänkulmaan ja ihmetellään.

Ja kuten huomaat, niin kirjoittajalla ei tällä hetkellä pinnalla ole tämän syvempiä traumoja, joten elämä kulkee kuta kuinkin onnellisten tähtien alla. Eilen saatiin viimeiset kirjat kirjahyllyyn ja koti alkaa olla jokseenkin valmis. Vielä toki käydään hakemassa yksi muuttokuorma, mutta siinä on esimerkiksi pihakalusteita, jotka otetaan käyttöön vasta keväällä.
 
Tänään on saunapäivä ja se jo näin aamusta lämmittää sielua mukavasti.