Elämänihmettelijä loikkii merituulessa.

Eilen ähräsin studiokuvausharjoitusta omassa pienessä kotistudiossa koulutehtävää varten. Minulla on käytännössä vain yksi studiovalo. Se on kyllä sitäkin suurempi ja sillä lämpiää myös tämä koko maapallomme. Studioni on siis huone yläkerrassa, jossa on ikkuna pohjoiseen. Hajoitan valoa hiukan valkoisella kankaalla, joka on ikkunan edessä.

Studionäprääminen ei oikein tunnu leipälajiltani. Koulun studiossakin on lamppua ja laitetta jos jonkinlaista, mutta en ole niihin vielä juurikaan uskaltanut koskea. Kyllähän niidenkin kimppuun on jossakin vaiheessa käytävä, vaikka ei erityisen paljon huvittaisikaan. 

Sain tehtyä koulutehtävät, jossa oli tuotekuvaus kellosta 3-5 kpl ja  joulukortti. Kellon kanssa kuvissa on Egyptistä tuomamme pieni veistos, ja sillä yritän symboloida ajan kulumista, samalla kun se toimii visuaalisena lisäelementtinä. Joulukorttikuvaan laiton kynttilöitä kantavan Joulupukin törmäämään yläosattomaan tanssijattareen. Molemmat ovat keraamisia pikku veistoksia ja Joulupukin silmien ilme sopi hyvin tähän kohtaamiseen. Jonkinlaista huumoria yritin tavoitella.

Illalla minulle tuli pakoittava tarve päästä tuulen piiskaamaksi. Pakkasta oli 20 astetta ja tuuli oli yltymään päin. En tiedä miksi, mutta edelleen pidän palelemisesta. Paras tunne posken iholla on pakkastuuli jääkidemausteilla. Suuntasin meren äärelle Röytän venesatamaan. Otin mukaan jalustan ja tarkoituksena oli kuvailla vähän Kemin suuntaan yöllisiä näkymiä. Outokummun tehdäs näkyy myös yövalaistuksessaan.

Otin ensin kuvia tehtaasta ja sitten kaakon suunnassa näkyvästä Kemistä sekä Ajoksesta. Katselin kameran takalasista, että  ei näissä kuvissa ole kyllä mitään mielenkiintoista. Kävelin aallonmurtaajaa pitkin lähinnä nauttien yltyvästä merituulesta. Laskeuduin alas venevalkamaan ja aloin kuvata silloin tällöin näkyvää kuuta. Sommittelin kuvaa jalustalla ja katsoin, että tuohon pitäisi saada yksi kuunkatselija. Eihän siellä pakkasessa jonoksi asti malleja löytynyt. Laiton itselaukaisijaan 10 sekunnin viiveen ja kameran ottamaan kolme kuvaa peräkkäin. ISO-arvon 400 ja aukon riittävän pienelle, jotta saa syväterävyydet kohdalleen. Tarkennus manuaalilla ääretön miinus hiukkasen. Valotusajan laskee sitten kamera. Tiesin se olevan pitkähkö. 

Painoin laukaisinta ja loikin vallille. Yritin paleltamisesta huolimatta pysyä mahdollisimman liikkumattomana. Vaihdoin asentoa ja yritin kuunnella kameraa. Viimassa ei kuulunut mitään. Palasin kameran luokse ja katson takalasista, että olin väärässä kohdassa. Katson vallilta uuden kohdan jossa seisoisin. Kamera kuvaamaan ja loikkien vallille. Juoksentelin edestakaisin kuin heikkopäinen. Onneksi satamassa ei ollut muita ihmisiä. Tai saattoi siellä ollakin, mutta pysyttelivät varmaan visusti piilossa hullun hyppelijän jaloista. 

Välillä kuu näkyi kokonaan, mutta pääasiassa se pilkahteli vain osittain. Sain aikaiseksi 3-5 mielestäni kelvollista kuvaa. Ajatuksena on tälläinen taivaalle tuijottelija. Toivon että kuva herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.  Jos jotain, niin kuva kuvaa elämän ihmettelijää, jollainen koen itsekin olevani.