Huussin kautta kotimaahan

Tamara ja Olga

Herään aamulla varhain ja hetki menee totutellessa ajatukseen, että olen karjalaistalon yläkerrassa nykkumassa kodikkaassa huoneessa. Jalkopäässä toisessa sängyssä nukkuu Marketta. Tauno on majoittunut huoneen toiseen nurkkaan. Nostan päätäni ja näen ikkunasta perunamaan ja sen takana harmaan hiukan kenollaan olevan rakennuksen. Eilen näin pihalla naisen askareissaan, mutta nyt näytti hiljaiselta. Nousen sängystä ja hitaasti hiivin ulos huoneesta. Avaan narisevan oven ja siirryn kapeaa käytävää pitkin tallin ylisille. Käännyn takaisin, kun muistan valokatkaisijan käytävässä. Napsautan kytkintä ja palaan ylisille. Kuljen varovasti avojaloin, sillä lattialankut notkahtelevat. Nurkassa on heinäkasa. Pohdiskelen vielä vihertävän kuivan heinän tarkoitusta, sillä tässä talossa ei ole karjaa enää lainkaan. Menen pieneen aidattuun nurkkaukseen, jonka katossa palaa äskettäin sytyttämäni lamppu. Hehkulamppu roikkuu suoraan kannassa johdon päässä. Valo on selvästikin jälkikäteen viritetty. Avaan kannen, joka on tarkoituksenmukaisesti kiinnitetty naruun, joka on seinässä kiinni. Istahdan alas ja otan vessapaperilaatikkoon unohtuneen Eeva-lehden vuodelta 2008.

Tämän mallisessa karjalaistalossa on karja asustanut saman katon alla. Asuintilat ovat yläkerrassa ja karjatilat alhaalla. Tämä huussi on siis rakennettu lantalan päälle. Nyt kun karjaa ei ole, niin ei ole myöskään lannantuoksua. Seinän raoista hönkivä tuuli pitää huolta tämän puuseen hajuttomuudesta. Taitaa olla ensimmäinen kokemani rakennuksen yhteydessä oleva huussi. Sisäpuucee.

Aamiainen oli runsas kuten edellisenäkin aamuna. Keitetyt munat olivat vaihtuneet paistetuiksi. Tuvan seinällä oli värivalokuva, jossa Tamaran isä istuu talon edessä ja äiti kantaa ämmänlängillä vettä. Näen heti, että kuva on ammattilaisen ottama. Kysyn kuvasta ja Tamara kertoo valokuvaajan olevan nimeltään Erkki. Hän oli käynyt kuvaamassa kylää joskus vuosikymmeniä sitten. Kuva oli ollut jossakin suomalaisessa lehdessä tuolloin. Valokuvaaja Erkki oli lähettänyt sen heille.

Pyysin jo edellisenä iltana lupaa Tamaralta ottaa hänestä kuva. Hän ujosteli ja sanoi, että ota mielummin Olgasta. Niinpä pyysinkin lupaa ottaa heistä sisaruskuvan. Aamiaisen jälkeen on hyvästiheiton aika. Sanoin, että nyt otettaisiin kuva tuossa pihamaalla. Tamara soitti Olgalle, joka tulikin pihan yli hymyssä suin. Pyysin sisaruksia istumaan samalle penkille oven pieleen kuin tuvassa olevassa kuvassa.

Otin muutamia kuvia ja oli aika sanoa hyvästi.

Lossilla yli mantereelle ja sitten nokka kohti Kemiä ja siitä Murmanskin valtatietä pohjoiseen ja Louhen kaupunkiin. Valtatie oli tasapintainen, mutta heitteet olivat edelleen isoja. Joitakin kymmeniä kilometrejä ajettuamme tuli liikennemerkki tietyö 350 metriä. Peräkkäin oli 70, 50, 40 kilometrin nopeusrajoituskyltit. Tietöissä oli moderneja kaivureita ja kuorma-autoja. Työmiehillä oli kirkkaat turvaliivit. Heti kun pääsimme ohi työkoneista, niin uudelleen samat liikennemerkit. Siis 350 metriä, 70, 50 ja 40 km/h. Tätä tuntui jatkuvan loputtomiin. Liikennemerkkejä ainakin Venäjällä tuntuu piisaavan  ja myöskin työkoneita.  Meillä oli fiilis kuin päivä murmelina elokuvassa. Olimme jääneet luuppiin.

Kun tietyöt viimein loppuivat, niin tie olikin sitten erinomaisen hyvää ja leveää. Silloissa oli kunnon kaiteet ja ajonopeus oli sellaista reilua 100 kilometriä tunnissa. En nähnyt täällä yhtään nopeusrajoitusmerkkiä.

Rento Lenin

Tulimme viimein Louhen kaupunkiin. Se näytti todella lohduttomalta. Suunnittelemamme hotelli ei oikein imaissut sisäänsä. Ajelimme kaupungin läpi ja enemmän ja enemmän tuli tunne, että ei huvita jäädä. En puhunut mitään, mutta yhteisellä päätöksellä päätimme jättää Louhen väliin ja kun tutkailimme kartaa, niin päätimme lähteä ajamaan saman tien kohti Kuusamoa ja Suomea. Kävimme paikallisessa valintamyymälässä ostamassa vähän tuliaisia itsellemme, eli muutaman pullon neuvostoliittolaista shampanjaa, joka oli todettu hinta/laatusuhteeltaan hyväksi. Pullo maksoin noin 5 euroa. Pistäydyin vielä ottamassa kuvan Leninin patsaasta. Louhen Lenin on siitä erikoinen, että hänet on kuvattu rennosti käsi taskussa toisin kuin yleensä.
Paanajärveltä jäi niin hyvä maku suuhun, että emme halunneet latistaa tätä reissuamme jäämällä yöksi tähän ankeuteen.

Matkalla pysähdyimme vielä tienvarrella olevalle sotamuistomerkille paikalla johon Neuvostosankarit pysäyttivät fasistien hyökkäyksen.

Takaisin tullessa rajanylitys sujui helpohkosti ja oli aika tulla erämökille, avata pullollinen erinomaista venäläistä shampanjaa, lämmittää sauna ja käydä purossa uimassa.

Reissu oli kertakaikkisen hieno ja avartava. Käymättä jäänyt Solovetski ei harmittanut, sillä se jätti itämään siemenen uudelle matkalle. Seuraavan kerran ensin suoraan Solovetskiin ja siellä parikin päivää, paluumatkalla sitten voi rauhoittua hienoissa tunnelmallisissa karjalaiskylissä.

Paanajärven kyläraittia