Sosiaalinen erakko: Suunnitelma B otetaan käyttöön.

Sotamuistomerkiltä lähdimme kohti Vienan Kemiä. Kemijoki Suomessa laskee Pohjanlahteen ja sen suiston reunalla on Kemin kaupunki aivan samoin kuin Vienanmeren rannalla. Toinen joki laskee itään ja toinen länteen. Tie on asfalttitietä, mutta erittäin kuoppaista ja kaikenlaisia yllätyksiä voi tulla vastaan. Roudan nostamia kiviä ja kantoja pilkottaa tiessä ja välillä on parempi ajaa vasenta kaistaa. Joskus tuntuu, että asfalttikerroksen alle on unohdettu tukki poikittain, sillä teräväreunainen töyssy menee poikki tien. Suomen kaupunkeihin voisi täältä varmaan ostaa liikenteen hidastetöyssyjä edulliseen hintaan.

Ajoin joitakin kymmeniä kilometreja silmät alkoivat luppasemaan tien mielenkiinnosta huolimatta. Marketta siirtyi rattiin ja minä takapenkille torkkumaan. Marke ajoi ja välillä kuului hui ja voimakas jarrutus tai väistöliike. Pikkuhiljaa tästä poukkoilusta tuli normi ja vaivuin unten maille. Heräsin siihen kun jotakin outoa tapahtui. Auto meni eteenpäin eikä ollut jarrutuksia eikä pomppuja. Kuulin Marketan ja Taunon ihmettelevän ja tunsin kuinka nopeus kasvoi koko ajan. Avasin silmäni.

Ajoimme aivan tasaista suomalaisen standardin mukaista leveää hyväpintaista valtatietä. Oli kaiteet ja maalaukset. Tie oli rakennettu korkean penkereen päälle. No niin. Onhan täällä hyviäkin teitä tuumailtiin. Iloa riitti tasan 10 kilometriä ja sitten pomppurata alkoi taas. Sivuutimme pieniä kyliä ja ne kylät ovat aikalailla surkean näköisiä. Tie halkaisee kylän ja reunalla saattaa olla muutama pieni kauppa. Täällähän kaupat ovat pääasiassa palvelukauppoja, joita muistan lapsena nähneeni Suomessakin. Alakuloisuus on ehkä lähin tunnelma joka kylissä vallitsee. Raitilla saattaa kävellä äitejä lasten kanssa ja vanha ukko istuu talon nurkalla. Irtokoiria kuljeskelee verkkaisasti. Vapaana kulkevat koirat olisivat minun makuuni myös meillä Suomessa.

Tulimme suureen T-risteykseen ja lähdin vaistomaisesti kohti pohjoista. Tauno kyselee, että minne minä oikein olen menessä ja sanoin, että Kemiinhän minä. Tauno sanoi, että se on juurikin toisessa suunnassa. Tie oli Murmanskin valtatie joka menee Pietarista Murmanskiin. Tein u-käännöksen.
Valtatietä ajettiin kymmenkunta kilometriä ja totesimme, että tien pinta on ehjä ja sileä, mutta hirveitä heittoja oli tälläkin tiellä. Tieinsinööri Suomessa saisi välittömästi kenkää jos tälläisen tien olisi rakentanut. Kemissä kävimme kahvilassa kahvilla ja söimme piirakat. Paikka oli oikein siisti ja näytti, että kahvilatuotteet oli paikalla leivottuja. Kahvilan pihassa oli huussi, jonne Tauno meni käymään. Hän kertoi, että en suosittele, jos vain ei ole pakko. Epäsiisti plus plus.

Kemin pohjoispuolella on Rabotze Ostrovsk niminen työläiskaupunginosa, jossa sijaitsee vartioidun alueen sisällä hotelli ja satama. Menimme portin läpi alueelle tarkoituksena majoittua kahdeksi yöksi hotelliin ja välipäivänä mennä ja tulla laivalla Solovetskin luostarisaarelle. Pitkän etsimisen jälkeen meille löytyi yhdenhengenhuone sekä kahdenhengen vastaava. Sitten kysyimme lauttalippuja seuraavalle päivälle. Menoliput löytyivät, mutta paluu olisi mahdollista vasta 2. elokuuta. Kaksi neitokaista tuijotteli tiukasti näyttöpäätettä, mutta ei vain vapaita paikkoja löytynyt. Pettymys oli kohtuullinen, mutta ei mahdoton. Olimme etukäteen tietoisia tästä(kin) mahdollisuudesta, joten meillä oli suunnitelma B olemassa. Mietimme etukäteen myös huoneiden ja lippujen varaamista, mutta jätimme sen tekemättä. Kohtalo saa aina myös mahdollisuuden näillä reissuillamme.

Kävimme Kemissä valintamyymälässä ostamassa tarvikkeita ja suuntasimme auton keulan takaisin päin kohteenamme Paanajärvi Kemijoen varrella. Kaikki muistanevat Akseli Gallen- Kallelan Paanajärven paimenpoikamaalauksen? Sitä EI OLE maalattu täällä vaan siellä Kuusamon lähellä olevalla Paanajärvellä. Kemejä, Kemijokia ja Paanajärviä on kaikkia kaksi. Röykyttelimme takaisin Uhtuan suuntaan reippaasti, sillä tiesimme, että meidän on ylitettävä Kemijoki lossilla. Olin nähnyt kuvan lossista ja mielikuvani oli hiukan autoa leveämmästä lautasta. Mietin myös, että jos lossi on suunniteltu Ladalle, niin kuinkahan kantavuus riittää Volvon kuljettamiseen yli virtaavan veden.
Ajoimme ja ihailimme taas kymmenen kilomertin loistotietä ja juuri kun se lopppuu, niin alkaa 18 kilometriä pitkä sivutie kohti lossia. Tämäkin hiekkatie oli leveä, niin kuin tiet täällä yleensäkin, mutta kuntoluokitus oli siellä huonon ja helvetin huonon alapuolella. Viimein tie kaartui joen rantaan ja näkymä oli hieno. Joen toisella puolella näkyi kylä ja sen rannassa lossi. Pysähdyimme odottamaan ja viimein vaijerit rannalla alkoivat pyöriä kirskuen. Lautalle ei ollut kuskia ollenkaan eli sitä ajoi joku mysteerihenkilö.

Tämä on ainoa reitti saarelta mantereelle. Ilmeisesti bussivuoro lähtee lossin vierestä, koska hieno linja-autoasemakin on rakennettu. Paanajärviä saarellakin on itseasiassa kaksi. Vanha- ja Uusi Paanajärvi. Näistä sitten lisää seuraavassa kirjoituksessa.