perjantai 30. elokuuta 2013

Nenäverenvuotohoito-ohjeita

Eilen verta tuli nenästä vain yhden kerran ja silloinkin vain tihkumalla. Luulin, että tämä koko tämänkertaista Kuusamoreissua haitannut ongelma olisi ohi. Tänään aamulla oleskelin aivan rauhassa  tuvassa ja kuuntelin aamu-uutisia kun räpsähti taas ja verta alkoi valua vasemmasta sieraimesta. Ei se nyt mitään suihkuamista ole, mutta voimakasta vuotoa kuitenkin. Alkoi taas noin kuudes tunti nenän puristamista.  Mikäs siinä oli aamuteeveetä katsellessa ja nokkaa puristellessa. Ainut, että viideltä herääminen alkoi jo tuntua ja olisin halunnut mennä nukkumaan.

Aamulla kuvailin auringonnousua ja koska se oli tylsää, niin heittelin etualelle kiviä, josko siitä jotain jännää syntyisi. Tälläinen siitä tuli.



Kolmen vartin puristamisen jälkeen päästin varovasti otteen irti. Kuulostelin hetken ja totesin: Ei vuotoa. Olin vielä hetken paikallani ja hiipien menin vessaan katsomaan peiliä. Sieltä tuijotti taas Rocky Balboan näköinen mies hävityn ottelun jälkeen. Putsailin veret pois ja otin paperia mukaan ja menin nukkumaan. Loivin liikkein laskeuduin selälleni ja laitoin kolme arkkia Mänttäläistä talouspaperia nenäni alle. Unimaailmassa liikuin taloissa Lapinlahdella, Mäntässä ja Nastolassa. Olin vanhempieni entisessä talossa vessassa, kun yhtä-äkkiä alkoi yskittää. Samalla kun unessa yskin, niin heräsin siihen kun verta valui kurkunpäähän. Hetkessä olin reaalimaailmassa ja onneksi paperi oli valmiina nenän alla.

Puristelin taas nenää ja mietin, että lähtisikö taas lääkäriin ja saisiko sen nenän viimein poltettua umpeen. Seitsemäs nenänpuristelutunti oli alkamassa ja mieliala oli matalalla. Laiskotti lähteä kirkolle ja jonotella terveyskeskuksessa. Todennäköisesti vuoto loppuisi odotellessa ja homma alkaisi alusta. En lähtenyt. Päätin, että jos vielä tirskahtaa, niin lähden sitten heti.

Moottorikelkka hajosi mökin pihaan joskus maalis-huhtikuussa. Se on ollut samalla paikalla siitä lähtien ja olen tehnyt kaikki temput saadakseni sen käyntiin kesän aikana. Ei vaan lähde ja olen sydänkohtauksen rajoille kiskonut sitä useita kertoja. Päätimme tällä reissulla hiissata se peräkärryyn ja viedään se sitten korjaamolle. Rikkinäisen kelkan hiissaaminen kärryyn on hauskaa puuhaa. Olen joskus verrannut sitä sammuneen sumopainijan siirtämiseen kapakan lattialta taksiin.

Kun verenvuoto loppui niin alettiin toimeen. Verenvuoto-ohjeissa kielletään ponnistelemasta, mutta tulihan sitä hiukan ponnisteltua, vaikka keksimme oivia keinoja kelkan siirtämiseen. Vedimme sen loppujen lopuksi autolla kärryyn. Tästä  ei onneksi ole kuvia, sillä aivan kaikkien työturvallisuusohjeiden mukaan se ei mennyt, vaikka kyllä mietittiin myös koko ajan vahingonmahdollisuuttakin.

Kelkka saatiin onnellisesti huoltoon ja päivän toinen tehtävä oli edessä. Martta oli järven pohjasa, mutta onneksi matalassa vedessä. Kuusamossa on nimittäin myös erittäin hidas vuorovesi. Viime käynnistä vesi on laskenut noin 20 senttiä ja Martta oli tukevasti pohjassa kiinni. Lepäsi oikeasti pohjansa varassa kuin Norjalaiset kalastajaveneet laskuveden aikaan. Olin yksin yrittänyt sitä irrottaa jo muutaman päivän aikana tuloksetta, mutta tänään sain meidän Martan  avuksi ja monien erilaisten ponnistelujen jälkeen saatiin vene (laiva) irti. Marketta varoitteli usein, että et saa ponnistella, ettei nenä repeä, mutta eihän sitä voi ponnistelematta irrottaa.



Loppupäätelmä:

Verenvuoto ei ole alkanut kelkkaa nostaessa, peräkärryn vetämisessä, Veneen keikuttamisessa, veneen työntämisestä 110 prosenttisella voimalla. Nenäverenvuoto ei alkanut vaikka kaksi eri lääkäriä on rassannut nenää kovin ottein.

Verenvuoto sen sijaan on alkanut, nukkuessa, perunoita tilsiessä, televisiota katsoessa, puhelimeen puhuessa, laturin töpseliä pistorasiaan laittaessa.

Olen nyt kirjoittanut tätä puolisen tuntia, enkä voi listaan lisätä, että blogia kirjoittaessa.

ps. kirjoitin tämän edellä olevan lauseen ja menin tekemään voileivän. Vuoto alkoi taas.

torstai 29. elokuuta 2013

Kodittoman harrastuksia

Olemme tällä hetkellä kodittomia. Tyhjensimme ja siivosimme Rovaniemen kämpän, mutta Tornion kotiin pääsemme muuttamaan vasta 5. syyskuuta. Marketalla alkaa työt jo 2. päivä, joten veneen alta töihin sitten varmaan. Tulimme tänne Kuusamoon odottelemaan.

Yksi ammattitutkinnon näyttötehtävä on maisema. Kävin joitakin viikkoja sitten kuvaamassa suotamme sekä päivällä, että läpi yön. Nyt ajattelin mennä sinne vielä yöksi uudestaan. Yritän saada vielä yöllisestä suosta irti 1-2 kuvaa jotka täydentäisivät sarjaa. Kun ajelimme Rovaniemeltä tänne koillismaalle, niin yhtä-äkkiä nänästäni alkoi vuotaa verta. Jatkoin ajamista puristaen nenänvartta. Matkaa oli vielä 40 kilometriä mökille. Pysähdyin välillä sylkemään verta tien pientareelle. Automme oli aivan täynnä tavaraa ja Marketan sylissäkin oli sekä paperilokerikot, että Posiolta ostamamme ruokatarvikkeet.  Tästä syystä emme vaihtaneet kuskia.

Verenvuoto ei lakannut mökilläkään, joten jouduimme lähtemään paikalliseen terveyskeskukseen. Kuten joskus aikaisemminkin, niin verenvuoto loppui kun odottelin lääkärille pääsyä. Lääkäri ronkki nenääni, mutta vuotokohtaa ei löytynyt. Nenälle ei voitu tehdä sitten enää mitään. Sama homma uusiutui seuraavana päivänä. Ensin yli tunnin puristamisen jälkeen sain vuodon loppumaan, mutta illalla  vuoto taas uusiutui. Terveyskeskukseen ja paraneminen odottaessa. Kuusamossahan on aikoinaan elänyt ja asunut verenseisauttaja Marina Takalo. Olisiko hänen vaikutustaan, että terveyskeskuksen odotushuone toimii automaattisesti? Laskin, että olen ensimmäisen Kuusamovuorokauden aikana puristanut nenääni 5 tuntia. Se on muuten tosi tylsää hommaa. Yritin käyttää meditointitaitojani hyväksi, mutta täytyy sanoa, että tylsää kuin mikä.

Eilen oloni oli voimaton ja ehkä joku flunssan tapainen pyrki päälle. En uskaltanut lähteä väsyneenä ja voimattomana yöksi suolle.

Toissa iltana katselin facebookkia. Sinne alkoi tulla merkintöjä, että revontulia on nähty Rovaniemellä ja Vieremällä. Sillä hetkellä nenä ei valunut joten lähdin ulos vilkaisemaan. Toden totta. Ympäri taivasta loimotteli erittäin vihreitä revontulia. Hain kameran, jalustan ja lähdin kuvaamaan. Tälläinen on mielestäni paras otokseni tältä keikalta.


Eilen siis meni päivä toipuessa, mutta illalla nukkumaan mennessä vilkaisin makuuhuoneen ikkunasta. Vaikka oli jo keskiyö, niin auringonvalo pilkoitti taivaanrannasta. Harkitsin hetken ja tuli ajatus, että pakko kai se on käydä kokeilemassa irtoaisiko tästä tilanteesta yksi valokuva. Auringonlasku on varmasti yksi kuvatuimmista luonnonilmiöistä. Auringonnousut jäävät toiseksi, koska ihmiset nukkuvat mieluummin aamulla kuin illalla. Myös loistavia auringonlaskukuvia on maapallo pullollaan. Silti vielä yksi mahtunee tähän joukkoon? Tälläinen tästä tuli. Pienenä kikkana mainittakoon, että venettä olen valaissut pienen hetken (1-2 sekuntia) taskulampulla. Kuvaa on valotettu noin 15 sekuntia.


Tällä hetkellä vointi on hyvä ja virkeä. Nenäkään ei oireile mitenkään. Mistähän se tämän päivän tai ensi yön kuva löytyy? Sitä ei koskaan tiedä.


lauantai 17. elokuuta 2013

Hieno linturetki joka meni poskelleen.


Lähdimme auringon paistaessa lintusafarille lähisaarille. Laivassa oli kansainvälinen tunnelma. Ihmiset eri puolilta maailmaa tulevat tänne maailman katolle ihmettelemään karun kauniita maisemia ja lintulajeja, joita ei aivan kotitorilla tapaa. Varsinaisia lintukuvaajia ei joukossa näkynyt, sillä he taitavat kulkea omia polkujaan. Kamerakalusto vaihteli kännykkäkamerasta erilaisiin järjestelmäkameroihin.
Näki, että tämän paikan omistaja Ola ei ollut ensimmäistä kertaa turisteja kyydissä. Pientä laivaa isompi alus löysi pienimmätkin lahdenpoukamat ja opas osasi kertoa mitä lajeja mistäkin kohdasta kannatti tarkkailla. Itse olin haaveillut saavani yhden hyvän kuvan lunnista. Olen aina jotenkin pitänyt näistä papukaijan näköisistä lentävistä laitteista.

Lunnit olivat pienempiä kuin odotin ja lentävät todella nopeasti. Yritin vanhalla haulikkoampujan tyylillä osua näihin vipeltäjiin. Välillä tuntui, että sarjatulella joku laukaus osuikin ja välähdyksen omaisesti kävi mielessä, että nyt tuli hyvä. Näissä tilanteissahan lopputuloksen näkee vasta kun kuvat siirtää koneelle.

Näimme koko ajan merikotkien liitelevän saarien yllä. Otin kuvia silloin tällöin, mutta minun putki (200 mm) ei oikein riitä kaukokuvaamiseen. Räpsyttelin kuitenkin ikään kuin varmuuden vuoksi ja ajan kuluksi. Sitten lähestyimme taas uutta yhdyskuntaa. Kallio oli valkoisena guanosta (linnunpaska). Kallioilla istuskeli suuria valkoisia lintuja. Katsoin kaukaa ( erittäin huonolla linnuntunnistustaidolla), että jotakin lokkeja näyttäisi olevan. Mietin vielä, että lokkejahan meillä on kotonakin. Katselin kuitenkin kameran läpi ja otin muutamia kuvia. Nämä linnut myös olivat parhaalla mahdollisella kuvausetäisyydellä välillä yläpuolella välillä sivulla. Totesin, että tälläisiä lokkeja en olekaan ennen nähnyt. Aloin kuvata toden teolla ja auringonvalokin osui lintuihin todella hienosti. Huusin olan yli Marketalle, että nyt tulee hienoa kuvaa näistä hienoista linnuista. Linnut olivat suulia. Näitä ei esiinnykään siellä meillä päin etelässä.(huom. koko Suomi on etelää Lappia myöden) Kuvasin todella innolla kunnes yhtä- äkkiä kameran laukaisin ei toiminut. Ajattelin, että olin ottanut kortin täyteen ( 400 raw-kuvaa) ja että ylivuotokorttikin on mennyt täyteen ( 200 kuvaa) Katsoin kameraa ja siinä luki error. Teksi kertoi, että muistikortti on vaurioitunut ja saattaa olla että kuvat ovat tuhoutuneet.

Sillä lailla.

Lopetin kuvaamisen(pakon sanelemana) ja mietin ankarasti. Otin kortin pois ja laitoin takaisin. Sama juttu. Hämmentyneenä kerroin Marketalle ongelmasta, mutta ei auttanut. Kortti laukesi ja ehkä kuvat ovat häipyneet taivaan tuuliin. Marketalla oli mukana vanhempi kamerani lähinnä turistikuvien ottamista varten. Vaihdoin siihen 200 millisen ja jatkoin laiskasti kuvaamista. Into oli mennyt.

Yritin ajatella optimistisesti, että jospa ne saisi kuitenkin ajettua koneella, mutta jouduin kämpillä pettymään. En saa kuvia ulos. Lähetän ne jollekin nörtille, joka mahdollisesti vielä saisi edes osan pelastettua. Ei siinä 400 hyvää kuvaa pilalle ole mennyt, mutta todennäköisesti siellä oli yksi hyvä kuva lunnista ja pari hyvää suulakuvaa. Aika näyttää hävisikö kuvat.

Alakuloisena nojasin reelinkiin ja kuulin kuinka kippari Ola töräytti laivan torvea. Merikotka lähti tulemaan kannen korkudella suoraan kohti ja lensi meistä noin 15 metrin päästä. Otin kuvia kiihtyneenä, mutta ei. Ei yhtään hyvää kuvaa. Kuvia ohi lentävästä kotkasta kyllä, mutta ei hyvää.

Mutta jotta ei aivan ilman kuvia oltaisi, niin tässä yksi kuva merimetsoyhdyskunnasta.
















Ja yksi paljon dropattu merikotka. Lunnit ja suulat saa odottaa seuraavaa reissua. ..... kele.


Kuningas vuoren

Heräsin aamulla aikaisin kun linnut pitivät meteliä. Linnut häiritsivät ikävästi luonnonrauhaa. Näin ikkunanraosta auringon paistavan  täydeltä terältä. Vilkaisin kelloa ja se oli kuusi. En tiennyt onko puhelimeni kello Norjan vai Suomen ajassa. Otin kameran ja laitoin siihen laajakulmaobjektiivin. Ajattelin käydä ottamassa muutamia maisemakuvia täältä Gjesvaerin kalastajakylästä.

Kiipesin mäelle majapaikkamme takana. Kivien takana mäen päällä näkyi sarvet. Otin ensimmäisen kuvan, jossa laajakulmasta johtuen sarvet näkyivät aivan pieninä. Lähestyin poroa hitaasti hiippaillen ja välillä kuvia räpsien. Jossakin vaiheessa sarvet heilahtivat ja aloimme Poroherran kanssa tuijotella toisiamme.  Sarvipää suhtautui minuun epäillen ja päätti sitten hipsiä pikkuhiljaa pois takavasemmalle.

Mukava kohtaaminen josta syntyi myös mielestäni oikein mukava kuva.


Tämä Gjesvaer on pienellä niemellä sijaitseva kalastajakylä. Marketta on käynyt täällä vuonna 2009 ystävämme Päivin kanssa. Tämä paikka jos joku tuntuu olevan maailman äärellä. Nordkapin tiestä erkanee väylä, joka kulkee kivisten maisemien ja ylämaan lampien läpi. Maisema muistuttaa välillä kuunmaisemaa. Välillä tulee haukottua henkeä tämän jylhyyden edessä. Viimein tulla tupsahdetaan kylään jossa on noin 100 taloa. Yksi kauppa, grillikioski ja yksi ravintola. Asumme lintusafareja järjestävän Olan majatalossa. Aiomme tänään myös lähteä tälläiselle safarille. Tuossa lähistöllä on joku todella linturikas saari. Siitä otamme siis selvää.



Olemme täällä nyt kaksi yötä.  Illalla pistäydymme myös varsinaisessa Nordkapissa, mutta Marketan kertoman mukaan se on melkoinen turistirysä. Saatan kirjoittaa tänään vielä erillisen blogin lintusafarista.

perjantai 16. elokuuta 2013

Suomesta Suomeen


Marketta ja Saana
Tyhjenneltiin jo Rovaniemen kämppää, mutta ei vielä päästä Tornioonkaan asumaan. Marketta jäi lomalle, joten päätimme lyhyellä varoitusajalla lähteä pienelle Lapin kierrokselle. Koska kuratoin Lapin taitelijaseuran näyttelyt, sekä Ylläkselle, että Ivaloon ja Marketta ei ole niitä nähnyt, niin ei muuta kuin katsomaan taidetta. Itsellekin tekee hyvää nähdä kokonaisuus, kun siihen on jo ripustuksen jälkeen saanut etäisyyttä. Näyttelyiden välimatkahan on melkein 300 kilometriä, mutta päätimme venyttää sitä vielä lisää. Matkustamme nimittäin yläkautta läpi pohjoisen Norjan. Kirjoitan tätä Kilpisjärvellä aivan järven rannassa saunamökin yläkerrassa josta saimme vuokrata huoneen.

Illalla kävimme syömässä tämän mökkikylän ravintolassa ja olimme erittäin positiivisesti yllättyneitä keittiön tasosta. Söimme rautua ja se oli todella hyvää. Hyvin valmistettu ja annokseksi tehty. Lähiruokagourmetateria käsivarressa. Paikan nimi on Tundrea ja voin erittäin lämpimästi suositella. Illalla kävimme myös saunomassa ja minäkin
uin vaikka vesi on todella raikasta. Marketta harrastaa avantouintia, joten hänelle tämä 12 asteinen vesi on vielä kesävettä.

Matka jatkuu kohta Norjan puolelle, mutta varsinaista suunnitelmaa matkan suhteen ei ole. Ajelemme jäämeren rantoja ja etsimme majapaikan kun siltä tuntuu. Jossain vaiheessa sitten tulemme Utsjoelle ja siitä sitten lähdemme pudottelemaan Ivaloa kohti. Se tässä pohjoisessa (Rovaniemi/Tornio/Kuusamo) asumisessa on mukavaa, että tänne aina rakastamaani ylälappiin on paljon lyhyempi matka. Puuttuu se ensimmäinen 600-900 kilometriä.

Matka ja tarina jatkuu.

ps. Nyt se Marketta menee aamu-uinnille.... hrrrr hrrrr

Kämppä on portaiden yläpäässä. Tämä puro laskee Kilpisjärveen,

torstai 1. elokuuta 2013

Jokivaellus itärajalle kuvina.













Jokivaellus itärajalla.

Olen jo neljä vuotta suunnitellut käveleväni joenpohjaa Suomen ja Euroopan itärajalle. Kun tulin tänne Kuusamoon, niin ostin grocksin kopiot prismasta hintaan 5,95. Mietin samalla mikä mahtaa olla näiden muoviläpysköiden tuotantokustannus. Olen myös melko varma, että näitä kenkiä ei tehdä lapsityövoimalla. Jossakin Aasiassa on tehdas jonka toisesta päästä syötetään muoviraetta ja toisesta päästä tulee kenkiä.

Valitsin kuitenkin liiteristä löytämäni Nokian kontiot. Minun kontiot on jo niin vanhat, että todennäköisesti kengät on jopa valmistettu Suomessa.

Eräkämpän edestä virtaa puro kohti rakasta itänaapuriamme. Saunahiki siis huuhtoutuu ikuiseen kiertokulkuun  ja pääsee välittömästi ulkomaanmatkalle. Matkaa rajalle on suoraan noin 700 metriä ja kun joki kiemurtelee hieman, niin kilometrin saa jokea pitkin kulkea. Jokeen nousevat kalat ovat myös puoliksi venäläisiä.

Jätin puhelimen mökkiin, sillä todennäköisyys kastumiseen on todella suuri. Minullahan on ollut taipumus erilaisia mobiililaitteita tuhota milloin Jäämereen, milloin Intian valtamereen. Taitaa jokunen olla myös kotimaisten järvien pohjassa. Kameran otin kuitenkin mukaan ja asensin itselleni asetuksen, että kaatuessa kamerakäsi nostetaan ylös vaikka koko muu kroppa uppoisikin jokeen.

Otin koirat mukaan, mutta vanhempi (Wilma) jäi mökin terassille makailemaan. Rauha sen sijaan halusi lähteä viemään Rauhaa rajalle. Annoin Wilman jäädä. Ajattelin kyllä, että kaipa se kohta tulee perässä. Nuorempi koira kahlasi mukanani ja välillä nousi rannalle haistelemaan. Alussa uidessa se pärski, kun pää ei millään meinannut pysyä pinnalla. Pikkuhiljaa uimataito kehittyi jo aivan mallikkaaksi.

Joen pohja on osittain kovaa hiekkapohjaa. Koskipaikoissa on kiviä jotka ovat pysyneet samoilla sijoilla jo vuosituhansia. Kävellessäni tiedostin, kuinka jalanjälkeni muutti ikiaikaisia järjestyksiä joen pohjassa. Kivikossa kivet muljahtelivat pois paikaltaan. Veden virtaus muuttuu pikkuisen ja ehkä seuraavan tuhannen vuoden ajan kivi ei enää liikahda mihinkään. Koskessa tasapaino välillä horjahti ja mahanalus oli hetken jalkoja täynnä. Hoin ääneen :" Nyt tarvitaan tuuria... nyt tarvitaan tuuria." Nimittäin jos jalka muljahtaa väärään koloon, niin silloin voi käydä ikävästi. Ei tuossa matalassa koskessa hukkumaan pääse, mutta kaatuminen voi tehdä kipeää.

Käveleminen joen pohjaa oli erittäin terapeuttista ja mukavaa. Kävellessä pitää keskittyä koko ajan. Jalkaa pitää kivikossa säätää  ja paljaat varpaat Kontion sisällä toimivat vedenalaisina tuntosarvina. Kontiot täyttyivät vedellä jo ensimmäinen 50 metrin matkalla. Aurinko paistoi ja veden lämpötila on 20 astetta. Ei paleltanut yhtään. Takaisin palatessa vielä heitin vaatteen pois ja menin uimaan. Säästyin näet koko reissun  kuivin kalsarein.

Kävimme Rauhan kanssa rajavyöhykkeen reunassa. Silta menee siinä kohti puron yli. Siltaa käyttää rajavartijat kulkiessaan rajaa valvomassa.

Aloimme lähestyä mökkirantaa. Kuulin kaukaa koiran ulvontaa. Mietin, että miksiköhän Wilma itkee. Näin kuinka Rauha tuijotti moottorikelkkasillalta laiturisillalle. Ulvonta vain jatkui. Tulin lähemmäksi ja näin kuinka Wilma istui juuri sillä kohdalla josta olin mennyt veteen. Ehkä hän oli lähdössä vähän nukahtanut ja oli seurannut hajujälkeä veteen. Isäntä oli siitä hävinnyt eikä vainu ottanut virtaavasta vedestä hajua. Sinne hävisi isäntä. Se on itkun paikka koiralle.

Seuraavassa blogissa sama juttu kuvina.