tiistai 31. joulukuuta 2013

Kohti valoa ja uudenvuodenlupaus.



         






















Minulla ei ole mitään muistikuvaa viime vuodenvaihteesta. Oikein miettimällä mietin mitä silloin tein. Lamppu ei syttynyt. Marketta kertoi kysymättä, että olimme sairaina vuodenvaihteen seudun. Joulun jälkeen iski vatsatauti ensin minuun ja sitten Markettaan. Olin sanonut aattoiltana: " Paskin uusivuosi ikinä."

Vuosi vaihtui selvästikin synkissä merkeissä, mutta 2013 on vuosi joka jää muistiin. Tammikuussa tuli tieto, että pääsin opiskelemaan valokuvaajan ammattitutkintoa ja kesällä löytyi koti Torniosta vaellusvuosien jälkeen. Koti tuntuu edelleen hyvältä neljän kuukauden asumisen jälkeen. Tytöt myös yllättyivät positiivisesti sekä kodista, että Tornioista meidän vanhusten asuinkaupunkina. Eiköhän me tänne jäädä. Ainakin tämä on tukikohta kuljettaa sitten elämä minne ja miten vain.

Vuosi sitten ei ollut välähdyksen omaista aavistustakaan tästä talosta, josta minut todennäköisesti kannetaan ulos saappaat jalassa Mänttään haudattavaksi. Mitä voin tietää tulevasta vuodesta? En mitään. Jos ennustaa pitää, niin otan yli 10 000 valokuvaa. Painan kameran laukaisinta vähintään tuon määrän. Kelvollisia kuvia tuosta määrästä on vain murto-osa. Hyviä kuvia omasta mielestäni ehkä 200, toivottavasti näyttöraati on samaa mieltä kanssani edes niistä kuvista joita näyttöön valitsen.

Aion tulla paremmaksi valokuvaajaksi. Tämä vaatii vain paljon työtä ja paljon napin painamista ja paljon koneella istumista. Lukemista ja valon etsimistä. Koska en ole pöytälaatikkovalokuvaaja, niin laitan itselleni haasteen.

Julkaisen tällä sivustolla joka ikinen päivä vuonna 2014 yhden valokuvan. Kaikki kuvat eivät voi olla hyviä tai edes kelvollisia. Pyrin kuitenkin siihen, että nämä 365 kuvaa samalla kuin kertovat olennaisia kohtia vuodesta 2014, niin näyttävät, että kehityn valokuvaajana. Julkaisen nimenomaan yhden kuvan päivässä. Yritän valita kuvista yhden, joka parhaiten kertoo sen päivän tekemisestä tai tunnelmasta, ehkä myös mielialasta. Pyrin siihen, että kuva ilmestyy tänne aina ennen puolta yötä. Todennäköisesti istun iltauutisten aikaan koneelle ja alan valita kuvaa. Säädän sen ja julkaisen. Kuvaan ei tule selitystä. Ainoastaa päivämäärä.

Yleensähän uuden vuoden lupaukset lopahtavat tammikuussa, mutta katsotaan kuinka tämä kantaa.

Kirjoitan tänne myös normiblogeja ja ne saattavat sisältää myös muita kuvia kuvituksena.

Hyvää Uutta vuotta kaikille lukijoille. Aina kannattaa kulkea valoa kohti oli sitten valokuvaaja tai ei.

Sampo

tiistai 24. joulukuuta 2013

Vietämme joulua viiden vuoden tauon jälkeen.

Talossa on kuusi, joululaulut soivat, pieniä pakettejakin näkyy siellä täällä komeron nurkissa. Kinkku on paistettu. Näin ei ole ollut viiteen vuoteen. Joulu on palannut meidän perheeseen takaisin.
 Vuosi sitten joulun aikaan Sonja sanoi, että hän haluaisi jo palauttaa joulun. Ei meitä tarvinnut houkutella. Joulunkaipuu oli palannut. Teimme päätöksen, että vietämme joulua, mutta lupausta antaessa ei ollut harmainta aavistustakaan missä.


Kun loppukesällä löysimme tämän kodin Torniosta, alkoi ajatuksiin hiipiä tämä kaamosajan valojuhla. Päätimme, että se vietetään neljästään. Pitkän tauon jälkeen on myös mahdollista rakentaa uusia perinteitä jos on tarpeen.

On aattoaamu ja tytöt vielä nukkuvat yläkerrassa. Marketta katsoo areenalta neiti Marplea. Kuuntelen joululauluja ja kirjoitan blogia. Kinkku on paistettu jo pari päivää sitten. Aaton aaton iltana söimme tortilloja. Sonja teki myös joulutorttuja. Puilla lämmitettävän pihasaunamme lämmitän joulusaunaksi. Linnuilla on jyviä. Kuusi on koristeltu ja keitän riisipuuroa brunssiksi. Ei siis näytä erityisen uudistuneelta tämä meidän joulunvietto.




Kodissamme on esillä paljon valokuvia menneestä elämästämme. Erkko tulee vastaan kuvissa siellä täällä. Erkko myös kuuluu jutuissamme päivittäin. On vahva tunne, että hän on täällä mukanamme koko ajan. Haikeus tuntuu silmäkulmassa hetkittäin, mutta minkäs tälle elämän kululle mahtaa. Pieni ihminen.

Joulu on myös poikkeava siinä mielessä, että meidän koiraperheessä on uusi tulokas. Ja se on KISSA!
Lauralla on 7 kuukauden ikäinen poikakissa nimeltään Raimo. Ehkä hän juuri vaistosi nimensä kirjoitetuksi, kun hyppäsi pöydälle tähän vierelleni. Ensimmäiset päivät koirat ja kissa tarkkailivat toisiaan uteliaina. Viikon harjoittelun jälkeen välilä jo nukkuvat vierekkäin ja selvästi suoja-alue on lyhentynyt. Kavereita taitavat olla jo.

Hyvää joulua toivottelemme kaikille blogini lukijoille.




torstai 19. joulukuuta 2013

Kuuhulluna

Olen joskus täyden kuun aikaan kokenut vaikeita unettomuusoireita. Joskus unettomuutta ilmeni myös silloin kun kuu ei ollut täysi. Olisiko se niin, että täydenkuun unettomuuden aikaan tulee kiinnitettyä huomiota enemmän tähän valkoiseen mollukkaan?

Kun muutin pari vuotta sitten tänne pohjoiseen, niin  olen noteerannut kuun liikkeet paremmin. Kuusamossa metsässä asuessa jopa joskus lähdin metsään kävelylle kuunvalossa. Sankassa metsässä näki kulkea todella hyvin. Valon ja varjon erot ovat jyrkempiä kuin päivänvalossa. Yleensä pakkanen vielä paukkuu ja muita kulkioita ei metsästä ole.

Valokuvausharrastukseni muuttuessa ehkä pikkuhiljaa vakavammaksi, olen myös enenevässä määrin lähtenyt harjoitusmielessä kuvaamaan kuunvalossa.  Uskomatonta kuinka paljon erilaisia sävyjä löytyy erilaisissa pilvitiloissa ja myös lähistöllä olevat katuvalot ja heijastukset värittävät maisemaa yöllä.

Vierellä olevan kuvan otin eilen illalla ja alla olevat kolme ovat tämän illan/yön satoa. Joskus hulluus pitää vain kohdata. Minä kohtaan kuuhulluuteni kuuta tuijottelemalla. Kuu vaikuttaa vuorovesiin. Miksi se ei voisi vaikuttaa myös ihmisten aivoihin. Ihminen on suurimmalta osin nestettä ja kai se kuu vetää myös pään nesteitä puoleensa? Ehkä se vetää hiukkasia vähän poikkeavaan asentoon ja  sen takia ihmiset eivät nuku kunnolla. Tämä on tietenkin täysin epätieteellistä höpö höpöa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Maailmassa on monta ihmeelistä asiaa.








tiistai 10. joulukuuta 2013

Elämänihmettelijä loikkii merituulessa.


Eilen ähräsin studiokuvausharjoitusta omassa pienessä kotistudiossa koulutehtävää varten. Minulla on käytännössä vain yksi studiovalo. Se on kyllä sitäkin suurempi ja sillä lämpiää myös tämä koko maapallomme. Studioni on siis huone yläkerrassa, jossa on ikkuna pohjoiseen. Hajoitan valoa hiukan valkoisella kankaalla, joka on ikkunan edessä.

Studionäprääminen ei oikein tunnu leipälajiltani. Koulun studiossakin on lamppua ja laitetta jos jonkinlaista, mutta en ole niihin vielä juurikaan uskaltanut koskea. Kyllähän niidenkin kimppuun on jossakin vaiheessa käytävä, vaikka ei erityisen paljon huvittaisikaan. 

Sain tehtyä koulutehtävät, jossa oli tuotekuvaus kellosta 3-5 kpl ja  joulukortti. Kellon kanssa kuvissa on Egyptistä tuomamme pieni veistos, ja sillä yritän symboloida ajan kulumista, samalla kun se toimii visuaalisena lisäelementtinä. Joulukorttikuvaan laiton kynttilöitä kantavan Joulupukin törmäämään yläosattomaan tanssijattareen. Molemmat ovat keraamisia pikku veistoksia ja Joulupukin silmien ilme sopi hyvin tähän kohtaamiseen. Jonkinlaista huumoria yritin tavoitella.

Illalla minulle tuli pakoittava tarve päästä tuulen piiskaamaksi. Pakkasta oli 20 astetta ja tuuli oli yltymään päin. En tiedä miksi, mutta edelleen pidän palelemisesta. Paras tunne posken iholla on pakkastuuli jääkidemausteilla. Suuntasin meren äärelle Röytän venesatamaan. Otin mukaan jalustan ja tarkoituksena oli kuvailla vähän Kemin suuntaan yöllisiä näkymiä. Outokummun tehdäs näkyy myös yövalaistuksessaan.

Otin ensin kuvia tehtaasta ja sitten kaakon suunnassa näkyvästä Kemistä sekä Ajoksesta. Katselin kameran takalasista, että  ei näissä kuvissa ole kyllä mitään mielenkiintoista. Kävelin aallonmurtaajaa pitkin lähinnä nauttien yltyvästä merituulesta. Laskeuduin alas venevalkamaan ja aloin kuvata silloin tällöin näkyvää kuuta. Sommittelin kuvaa jalustalla ja katsoin, että tuohon pitäisi saada yksi kuunkatselija. Eihän siellä pakkasessa jonoksi asti malleja löytynyt. Laiton itselaukaisijaan 10 sekunnin viiveen ja kameran ottamaan kolme kuvaa peräkkäin. ISO-arvon 400 ja aukon riittävän pienelle, jotta saa syväterävyydet kohdalleen. Tarkennus manuaalilla ääretön miinus hiukkasen. Valotusajan laskee sitten kamera. Tiesin se olevan pitkähkö. 

Painoin laukaisinta ja loikin vallille. Yritin paleltamisesta huolimatta pysyä mahdollisimman liikkumattomana. Vaihdoin asentoa ja yritin kuunnella kameraa. Viimassa ei kuulunut mitään. Palasin kameran luokse ja katson takalasista, että olin väärässä kohdassa. Katson vallilta uuden kohdan jossa seisoisin. Kamera kuvaamaan ja loikkien vallille. Juoksentelin edestakaisin kuin heikkopäinen. Onneksi satamassa ei ollut muita ihmisiä. Tai saattoi siellä ollakin, mutta pysyttelivät varmaan visusti piilossa hullun hyppelijän jaloista. 

Välillä kuu näkyi kokonaan, mutta pääasiassa se pilkahteli vain osittain. Sain aikaiseksi 3-5 mielestäni kelvollista kuvaa. Ajatuksena on tälläinen taivaalle tuijottelija. Toivon että kuva herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.  Jos jotain, niin kuva kuvaa elämän ihmettelijää, jollainen koen itsekin olevani.