Paluu erakoksi ja kuinka meille löytyi koti.

Erakko tanssii viidakossa.

Viimeisin blogi on näköjään Juhannukselta ja sekin on vain yhdellä kuvalla tehty. Alempi kuva on siis käännetty yläkuva. Jos tarkkaan katsoo, niin myös vesileima on ylösalaisin.

En ole kirjoittanut blogia pitkään aikaan koska en ole yksinkertaisesti  ennättänyt. Koska hallinnassani on vain yhdet aivot ja ne on varattu kahden taidenäyttelyn suunnittelulle ja  rakentamiselle, sekä valokuvauksen opiskeluihin, niin ei vain ole kirjoituttanut. Välillä pyörälenkillä on alkanut juttua kehittyä mieleen, mutta en  ole saanut sitä kirjoitettua. Lähimpänä kirjoittamista on ollut blogi nimeltä: "Minä ja Esko- Juhani Tennilä." Ehkäpä tämäkin blogi syntyy, kun täällä Kuusamon korvessa yksin ollessani päähän tulee tilaa lisää. Saan sisäisen kovalevyni järjestettyä. Tai sen blogin ei ole koskaan tarkoituskaan syntyä.

Mehän olemme  Marketan kanssa olleet täällä pohjoisen kiertueella pikkuista vaille kaksi vuotta. Ensin asutimme näitä meidän suvun mökkejä ja marraskuussa siirryimme Rovaniemelle. Koko tämä parin vuoden ajan Marketta on etsinyt meille kotia. Kerran löytyminen oli jo hyvin lähellä, kun löysimme unelmien paikan täältä Kuusamosta, mutta emme saaneet omaa taloa sillä aikataululla myytyä, joten se unelma romahti. Muistan kuinka olin kaksi päivää masentunut, sillä olin jo ajatellut elämää tuossa paikassa, joka sijaitsi kaukana keskustasta pienen järven rannalla. Mutta alakuloa oli vain kaksi päivää. Sitten oli aika taas katsella eteenpäin elämässä. Jälkikäteen ajatellen juuri näin pitikin käydä. Enää asia ei harmita hitustakaan.

Ihminen tarvitsee pari tukijalkaa. Työ ja koti esimerkiksi. Ajattelimme, että jos jompi kumpi löytyy, niin sillä tukijalalla ponnistamme. Etsintä tuotti tulosta noin kuukausi sitten. Olimme nähneet kuvia talosta etuovi.comissa ja se oli ihan ookoo, mutta ei mikään ihan erityisen kiinnostava. Menimme kuitenkin katsomaan, kun olimme Torniossa minun opintojen vuoksi käymässä ja Markettakin KalottiJazzeilla. Tulimme talon pihalle. Katsoimme toisiamme, enkä muista kumpiko sen ensin sanoi: "Tämä vaikuttaa meidän talolta. Tämä voisi olla meidän koti."

Talo ei ole kovin uusi. Talo ei sijaitse järven, joen, puron eikä meren rannalla. Tontti on pieni. Mutta talo vaikutti juuri meitä varten rakennetulta. Koitimme soittaa kiinteistövälittäjälle, mutta emme saaneet häntä kiinni. Päätimme kuitenkin mennä seuraavana aamuna uudelleen katsomaan. Kun tulimme pihalle, niin siellä oli ihmisiä. Minä epäröin, mutta vaimoni oli määrätietoinen ja meni kysymään: : "Onko tämä myynnissä?" Omistaja kertoi juuri aamujunalla tulleensä Helsingistä ja lupasi esitellä meille taloa. Kun katselimme taloa sisältä, niin vilkuilimme Marketan kanssa toisiamme ja nyökkäilimme. Olimme tulleet kotiin.

Nyt kaupat on allekirjoitettu ja pääsemme muuttamaan taloon syyskuun alussa. Moni pitää meitä varmaan taas vähän tai paljon hulluina, mutta tälläinen ratkaisu oli nyt vain tehtävä. Talo ei vaadi ensi alkuun minkäänlaista remonttia ja aiommekin siinä ensin asustella rauhassa ja odotella mitä kiinteistö meille kertoo. 85 vuotta vanha talo ei voi olla huonosti tehty kun se ryhdikkäänä edelleen seisoo. Talohan ei ole meille edes vanhin, jossa olemme asustaneet. Tuoreimmatikin meidän kodit on ennen sotia rakennettu ja Peltola jossa Mäntässä asuimme kymmenen vuotta oli rakennettu vuonna 1916.

Olen tällä hetkellä täällä eräkämpällä itärajalla. Hauskaa on, että tästä kohdasta on rajalle matkaa noin 700 metriä ja kotimme Torniossa on noin 700 metrin päässä Ruotsin rajasta. Rajat ovat kylläkin hyvin erilaiset. Ruotsiin voi käppäillä aivan suoraan ilman, että edes näkee tullimiehiä tai muita rajaviranomaisia. Venäjälle mennessä passia pitää näyttää viisi kertaa.

Erakkoelämästä kertokoot vain nämä pari blogin kuvituskuvaa. Samalla kun erakoin, niin teen myös koulutehtäviä. Meillä raukoilla ei näet ole lomaa ollenkaan koko koulutuksen aikana. Tuo erakoin kuulostaa muuten hyvältä! "Mitäpä teet?" Minä erakoin!

Erakko erakoi suolla.

Hyvää Juhannusta

Puuveneilyn iloja

Puuveneen omistaminen on sekä miellyttävää, että myöskin jonkin verran stressaavaa. Vene olisi hyvä saada veteen hyvissä ajoin keväällä, jotta kuiva kuuma ilma ei ravistuta sitä. Puuvene viihtyy parhaiten vedessä. "Vesille venosen mieli"- sananlasku on aivan varmasti luotu ennen muoviveneaikakautta.

Tarkoitus oli laittaa vene vesille jo helluntaina mutta en muistanut, että minulla olikin silloin Tornioviikonloppu. Vähän paine jo nousi, mutta onneksi Marketta sai töistä viime perjantain vapaaksi ja pääsimme Kuusamoon, jossa veneeni Martta on talvehtinut mökin pihassa.

Venettä kunnostin helteisessä säässä (+28 C) , mutta onneksi vene antoi edes vähän varjoa kun makailin ensin raaputtamassa pohjaa ja sitten maalasin sen. Kuumasta ilmanalasta johtuen työskentelin lyhyet kalsarit jalassa. Pohjaa maalatessa maalia valui sekä maalarin päälle, että maahan, jossa sitten ryömien täytyy edetä. Olin lopulta melkein yhtä maalissa kuin veneeni. Urakan jälkeen ei auttanut muuta kuin alkaa tärpätillä puhdistaa hiukan auringonkin arkuuttamaa ihoani. Aurinko, tärpätti ja fairy on hyvä ihonkuorintamenetelmä, jota voi suositella iho-ongelmista kärsiville lähes vilpittömästi. Vene jätettiin yönseuduksi kuivumaan ja mentiin saunomaan eräkämpän puulämmitteiseen saunaan. Siinä miedossa lämmössä saunoessa ja välillä purossa pulahtaen ihokin elpyi jo illan aikana. Puron vesi oli myös jo todella lämmintä (+19, 5 C)

Seuraavana iltapäivänä vene laskettiin veteen ja illalla jo lähdimme Marketan kanssa koeajelulle aivan tyynelle Kuusamojärvelle. Siinä hyvin hitaasti lipuessamme autiolla järvellä tuli mieleen myös puuveneilyn hyvät ja nautinnolliset puolet. Vaikka välillä vene tekisi mieli myydä pois, niin silti nämä muutamat kerrat saa aina katumaan tälläisiä ajatuksia.

Erkko kuvina

Syntymäpäivä, mutta sankari on poissa.

Kannan tarjotinta kotimme yläkertaan. Tarjottimella on kuppi teetä, voileipä, pulla ja lasi tuoremehua sekä kortti. Marketta avaa edellä ovia ja yritämme puhua kuiskaamalla. Koirat pyörivät jaloissa ja ovat levottomia. Jotain jännittävää on tapahtumassa. Avaamme viimeisen oven ja aloitamme laulun: Paaaljoon onnneeeaaaa vaaaan... paljooon onneeeaaa vaaaan. Paaaljooon onneeeaaa Eeerkkooooo. Paaaljoon onneeeaaa vaaan. Sängyn pohjalta katsoo hiukan ärtynyt nuorimies, mutta pikkuhiljaa hymy karehtii huulille. Silmät vielä kevätauringosta sirrillään kuuluu matala teinipojan murahdus. Kiitos.

Marketta kertoo kuinka tasan seitsämäntoista vuotta sitten näin varhain aamulla maailmaan syntyi poika, joka nyt istuu teetä juoden sängyn laidalla. Aamun äreys muuttuu pikkuhiljaa uniseksi keskusteluksi. Sovimme että lauantaina vietämme yhteisiä syntymäpäiviä Honkahovin terassilla. Tehdään taas jotain hyvää ruokaa, kun tytötkin ovat tulossa viikonlopuksi Mänttään. Sonja Tampereelta ja Laura Helsingistä. 25.5 on hyvä juhlimispäivä. Niin sanottu välipäivä minun ja Erkon syntymäpäivien välissä.

Erkko lähtee suihkussa käytyään kouluun ja minä ja Marketta siirrymme nurmikon yli Honkahoviin töihin. On taas vuoden kiireisin aika kun näyttelyn avajaisiin on enää pari viikkoa.

Näinhän tämän päivän aamu olisi kutakuinkin mennyt jos kohtalo ei olisi päättänyt toisin. Syntymäpäivänäni neljä vuotta sitten Erkon elämä päättyi. Välipäivä on edelleen olemassa ja se on nykyään välipäivä Erkon syntymä- ja kuolinpäivän välissä. Se päivä on huomenna.

Todennäköisesti ilman onnettomuutta asuisimme edelleen Mäntässä ja edelleen pyörittäisimme stressaten taidekeskus Honkahovia. Nauttien uuden näyttelyn valmistumisesta, mutta stressaten kulttuurialan taloudellisten yhtälöiden mahdottomuutta. Asuisimme edelleen Sokeripalassa, jonka remontti valmistui kolme vuotta sitten. Vanhassa talossa toki remonttia pitäisi tehdä koko ajan. Erkko kävisi lukiota ja tytöt olisivat maailmalla. Tai en tiedä. Olisiko Sonja sittenkin käynyt lukion loppuun Mäntässä ilman näitä tapahtumia? Olisiko Laura tehnyt toisenlaisia valintoja? Mutta me emme asuisi Rovaniemellä, enkä minä opiskelisi valokuvausta Torniossa.

Surun kanssa on opittava elämään. Suru ei ole poistunut mihinkään. Se vain pitää piilottaa sisimpään. Ei surua tarvitse piilottaa itseltä, mutta ehkä muilta. Joka päivä ajatukset pyörivät Erkon elämättä jääneessä elämässä. Välillä tulee pysähdyttyä miettimään miltä poika näyttäisi nyt 17 -vuotiaana. Olisiko hän jo isäänsä pidempi? Olisiko hiukset vielä pitkät vai olisiko sakset saaneet koskea liehulettiin?  Erkko oli poistuessaan 13 vuotta ja kaksi päivää vanha. Murrosiän ensioireet olivat juuri puhkeamassa. Leuka alkoi kasvaa ja lapsen pyöreys hävitä kasvoilta. Miltä Erkko näyttäisi nyt?
On vain elettävä muistoissa ja kuvitelmissa kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Onneksi silloin tällöin unessa tapaamme. Välillä tiedän, että poika on kuollut, mutta silti tapaaminen on aivan luonnollinen. Joissakin unissa Erkko on aivan normaali unihenkilö. Yleisimmin hän on kuitenkin pikkupoika. Iältään ehkä kahdeksan vuotias. Herätessä on hyvä mutta haikea olo. Olemme tavanneet.

Näissä ajatuksissa toivotan Erkolle hyvää syntymäpäivää sinne jonnekin. Perästä tullaan kun sen aika on.

Kaivoin kuva-arkistostani kuvan, joka on otettu viimeisenä kesänä 2008 Purnun lähipellolla. Se kesä jäi muistoissamme viimeiseksi oikeaksi kesäksi. Silloin vielä kaikki oli hyvin.

Tänään en tee mitään päivä.

Vietän juuri:  Tänään en tee mitään -päivää. Olen tälläisiä päiviä viettänyt aina silloin tällöin. Tärkeää kyseessä olevassa päivässä on se, että sen viettäminen on suunniteltu jo vähintään edellisenä päivänä.

Mikä on Tänään en tee mitään -päivä?

Ihminenhän ei voi olla tekemättä oikeasti mitään kokonaista päivää. Me syömme, juomme, hengitämme, kävelemme, makaamme, käymme tarpeillamme. Luemme ehkä lehtiä, kirjoja. Katsomme televisiota, facebookkia, sähköpostia. Aika paljon kaikenlaista pientä puuhaa.

Tämän viettämäni ja ehkä keksimäni teemapäivän idea on sellainen, että ei ole mitään suunnitelmaa eikä aikataulua kun päivä alkaa. Päivä vain soljuu niin kuin lapsena ennen kuin koulu alkoi aikatauluttaa elämäämme. Kun syö silloin kun on nälkä, juo kun on jano, lukee kun luetuttaa ja ennen kaikkea nukkuu jos nukuttaa, niin päivästä tulee huomattavasti rennompi kuin normipäivistä. Jos nyt sanot:  "Mutta kun minä olen tiistaina aina töissä, enkä voi olla samalla lailla kuin kirjoittaja. " Niin suosittelen kokeilemaan lauantaina tai sunnuntaina. Kuinka usein myös vapaapäivät on aikataulutettu täyteen kaikenlaista.

Olen tähän mennessä jo kävellyt joen varrella koiran kanssa, pyöräillyt 12 kilometriä (ilman päämäärää ja suunnitelmaa), syönyt jäätelötötterön kun kioski tuli vastaan, näppäillyt valokuvia puhkeavista pihlajanlehdistä ja mehiläisestä, ottanut kahdet päiväunet, lukenut oppikirjaa, selannut Lapin kansan, syönyt aamiaisen ja lounaan ja nyt kirjoitan blogia.

Luin koulukirjaa, mutta valitsin sommittelukirjan mielummin kuin teknisemmän Raw- tiedostoja käsittelevän. Sommittelukirjaakin luin ehkä sivun ja valitsin nukahtamisen. Jos ei huvita, niin en tee mitään. En vastaa tuntemattomiin puhelinnumeroihin, en sähköposteihin tänään. Huomenna sitten on normaali päivä.

Joinakin Tänään en tee mitään päivinä olen saanut aivan hirveästi asioita tehdyksi. Ilman painetta ja ilman stressiä. Toisaalta jos tänään olisin nukkunut koko päivän, niin sekin olisi vain hyvä ja silloin olisin ollut unen tarpeessa.

Valokuvaus on tänään käppäilen ja näppäilen tyyppistä. Huomenna menen sitten tekemään koulutehtäväkuvausta erään kaappikellon korjaamista harrastavan miehen kotiin. Siinä on painetta jo  sosiaalisuuden kanssa ja miten saan henkilön (ennestään vain hyvän päivän tuttu) toimimaan mallina, muistan ottaa valot huomioon, sommittelun, kameran tekniikan ym. Käppäily/näppäily on valokuvauksen harrastamista, jossa katsotaan mitä löytyy ja otetaan siitä kuva. Välillä tulee hyviä mutta usein ei. Silti se ei harmita.

Koska peräkkäiset viikonloput on mennyt, ensin Torniossa ja sitten Taivalkoskella, eilinen vielä seminaarissa, niin päädyin teemapäivän viettoon. 

Jos stressi painaa, niin suosittelen kokeilemaan. Muista  päättää viimeistään edellisenä iltana ja mikä tärkeintä. Älä suunnittele mitään! Tämä blogikin syntyi, kun alkoi blogituttamaan. Toivottavasti sinua luetutti :-)

Aamun ensimmäinen näppäily on otettu kalsarit jalassa omalta parvekkeelta.

Jos ei rimaa hipoen yli, niin sitten limboamalla ali.

Tänään aamukävelyllä tunsin kesän ensihönkäyksen poskellani. Kesähönkäys on aivan erilainen kuin keväthönkäys talven jälkeen. En osaa selittää sitä, mutta sen tietää kun sen kokee. Jos oikein positiivisesti tutkii koivun oksia, niin voi nähdä, että sieltä alkaa silmut tulla esille. Yksi kesän alkumerkki on kun havaitsee koivuissa vihreää, kun katsoo niitä taivasta vasten. Se aika on täällä Rovaniemelläkin todella lähellä.

Olin viikonlopun Torniossa. Aika siellä on todella sosiaalista. Ei nyt vuorokaudet ympäri, mutta aamusta iltaan ollaan aika tiiviisti yhdessä. Myös illalla opiskelun jälkeistä vapaa-aikaa viettäen. Kävimme kokeilemassa frisbeegolfia lauantai-iltana ja täytyy sanoa, että siitä jäi vähän kipinää. Aion ostaa jonkun edullisen setin kiekkoja ja käydä Ounasvaaralla pelaamassa. Josko saisi vaimonkin houkuteltua lajin pariin.

Viikonlopusta ei tee rasittavaa pelkästään sosiaalisuus vaan uusien asioiden opiskelu. En ole koskaan ollut erityisen innostunut tietokoneista ja sen ohjelmista. Olen käyttänyt kyllä tekstinkäsittelyohjelmaa ja Kuusamossa opin käyttämään Lightroomia (Raw-kuvan käsittelyohjelma), jota käytän edelleen kuvien säätämiseen. Kuusamossa myös photoshopin alkeet tuli tutuiksi, mutta ne ovat jo haihtuneet pois muistini sopukoista. Tämän kevään lähijaksot ovat olleet paljon nimenomaan tietokoneen äärellä istumista ja uuden omaksumista.  Paljon pitää kyllä vielä jumpata tietokoneen kanssa, että opin ohjelmia käyttämään. Minun pitäisi päästä sellaisesta negatiivisesta tietokoneohjelmakammostani pois. Huomaan vastustavani oppimista. Pitäisi oppia rakastamaan photoshoppia.

Edelleen aion kyllä pyrkiä vain ja ainoastaan luonnollisen näköiseen kuvaan. Mikä on luonnollisen näköistä? Mikä on totta ja mikä valhetta? Voiko kuvaan luottaa? Laitan tähän yhden esimerkin koulussa tekemästäni kuvasta. Onko tämä totta vai valhetta?

Olen edelleen motivoitunut opiskelun suhteen ja yritän päästä tiettyjen kynnysten yli. Jos ei sitten aivan yli pääsisikään, niin sitten pitää yritä limboilla ali. Turhaan nimeni ei ole Sampo Limboskeba :-)